Ajankohtaista

Geoteknikoiden työ Rupertilla on kullanhohtoista kivinäytteiden pyörittelyä

Kirjoittanut Reduedu | 20.8.2023 15:19:00

Sodankylän Ikkarissa toimiva malminetsintäyhtiö Rupert Finland Oy seisoo kultaesiintymän päällä. Se tekee työtä, jotta alueelle saadaan perustettua kultakaivos. Ikkarin malminetsintäprojekti tarvitsee ammattitaitoisen ja tehokkaan malminetsintätiimin. Siinä geoteknikoilla on tärkeä rooli.

Geoteknikoita valmistuu malminetsijän koulutuksen jälkeen REDU Edusta Rovaniemeltä. Viiden kuukauden tehokkaan koulutuksen ja työssäoppimisen jälkeen malminetsinnän ammattilaiset viedään usein käsistä. Geoteknikot toimivat geologien avustajina. 

⇑ Välillä tekee terää siirtyä hallin keinovaloista aurinkoon. Geoteknikot Ismo Piispanen (vas.) ja Arto Korhonen.


Kultaa saa silmäillä joka päivä

Tämä juttu kertoo rovaniemeläisistä Ismo Piispasesta ja Arto Korhosesta, jotka saivat Rupertilta Sodankylästä töitä koulutuksen jälkeen. Yhteistä miehille on, että he viihtyvät hyvin työssään geoteknikkoina  ja saavat ihan oikeasti silmäillä kimaltelevaa kultaa, jota on kairausnäytteissä. 

Geoteknikko Ismo Piispanen, 58, sanoo, että moni työviikon työpäivistä kuuluu sarjaan hyvä työpäivä. Kun näin on, se tarkoittaa, että hommat luistaa, tauoille ehtii, huumoria riittää työkavereiden kanssa ja päivän lopuksi ehtii työpisteen siivota hyvin. 

Radio soittaa vieressä päivän humpat, eikä pää mene kipeäksi turhasta ajattelusta.

“Mulle työ on vain työtä, joillekin se on koko elämä. Työaika on tietyn mittainen ja that´s it”, toteaa Piispanen. 

Piispasen kollega Arto Korhonen, 57, lisää vielä, että kun työpäivä saa kiitettävän arvosanan, niin silloin olet antanut kaiken, mitä itsestä lähtee.

“Eihän tämä urakkahommaa ole, mutta aikaiseksi pitää saada.”

Päätös pakkasen puremana

Keski-Pohjanmaalta Kokkolasta syntyisin oleva, mutta Rovaniemelle jo lapsena perheen kanssa muuttanut Ismo Piispanen on monen toimen mies. 

Koulutukseltaan Piispanen on ajoneuvoasentaja. Asentajan töitä hän ei ole koskaan tehnyt, mutta autoista mies ymmärtää.

Ismo Piispanen on ajanut työkseen linja-autoa ja leipäautoa. Hän on ollut Uudenkaupungin autotehtaan hihnalla töissä, samoin moottorikelkkatehtaalla Rovaniemellä sekä asfalttihommissa. 

Appiukon metallipajalla Rovaniemellä vierähti 29 vuotta ja viimeksi hän työskenteli rakennusliikkeen palveluksessa. 

Rakennustyömaalla katolla töitä paiskinut Piispanen sai 20 asteen pakkasessa herätyksen: nyt riittää!

Koulukaverilta kipinä

Tutun koulukaverin tapaaminen antoi kipinän hakeutua malminetsijän lyhytkoulutukseen REDU Eduun. Piispanen sanoo, ettei hän ollut ylipäätäänkään kiinnostunut monivuotisesta koulutuksesta. 

Kun malminetsijän koulutus päättyi, kului vain muutama päivä ja työsopimus Rupertille allekirjoitettiin. Elettiin kesäkuun alkua 2023.

“Viiden kuukauden mittainen malminetsijän koulutus oli tiivistahtinen. Työharjoittelun osuus tuosta oli kaksi kuukautta. Sen suoritin Rupertilla.”

“Olen kohta 40 vuotta ollut töissä. Ammatin vaihto ei tee kenellekään pahaa. Minulle se on sopinut, mutta nehän on tietysti ihmisten omia valintoja.”

Kivipötköt poikki ja halki

Geoteknikko Piispanen tekee päivätyönsä kivityöntekijänä Rupertin halleissa, vain kivenheiton päässä Sodankylän keskustasta. 

Se sopii miehen mukaan hänelle, mutta geoteknikon työ on ylipäätään hyvin moninaista. Siihen kuuluu muun muassa mittausta ja kartoitusta maastossa (sopii Erä-Erkeille), aukkojen hakkaamista kairakoneille (aivan metsurin hommaa) ja kairakoneen ajamista (hyvä palkka, fyysisesti raskasta). 

Kivityöntekijät vastaavat kivipötköjen eli kairasydännäytteiden sahaamisesta poikki ja halki, punnituksesta, numeroinnista ja pakkauksesta. Osa näytteistä menee geologin kivipöydälle ja osa toimitetaan puolueettomaan laboratorioon tutkittavaksi. 

“Kiveä on hirveät määrät, eikä se lopu. Useampi kairakone tekee koko ajan töitä Ikkarin maastossa.”

Työkulttuuri viehättää

Ismo Piispanen on erityisen tyytyväinen ja yllättynytkin malminetsintäalan työkulttuurista, joka ottaa kaikki työntekijät huomioon.

“Kaikki sitoutuvat työhönsä ja turvallisuussääntöjä noudatetaan. Porukka on kansainvälistä ja palaverit vedetään englanniksi ja myös suomeksi. On etuisuuksia kuten e-passi ja tapahtumalippujakin saa. Kun vieraita tulee, niin henkilökunta otetaan siinäkin huomioon. Työyhteisössä on sekä naisia että miehiä ja sekin on hyvä juttu.”

Sitäkin Piispanen kiittelee, että tiedottaminen on avointa ja ennakkotutkimukset tehdään tarkoin olipa kyse sitten vesitutkimuksista, kasveista tai eläimistä. Kun koneita tankataan, käytetään imeytysmattoja, eikä öljyn kanssa tuherreta.

“Uupumus pakotti pois hälystä”

Kauhajoelta kotoisin olevan Arto Korhosen työelämästä liki 30 vuotta kului LVI-alan myyntitöissä vähittäis- ja tukkuliikkeissä eri puolilla Suomea. Viimeiset 20 vuotta hän teki alan töitä Rovaniemellä. 

Korhonen sairastui työuupumukseen pariin kertaan, joista viimeisin vei miehestä mehut kolmeksi vuodeksi. 

Tulevaisuuden työelämältä hän ei halunnut enää valtavaa hälyä, tietokoneita tai tarjousten tekemistä. 

REDU Edun malminetsijän koulutuksesta hän sai kipinää vaimonsa Päivin myötä.

“Alan koulutus on laaja ja kattava. Monessakaan koulutuksessa ei ole tuollaista. Kouluttajat olivat hyviä työssään. Ammattigeologi piti luentoja 20 päivää, oli mönkijä-, kaivinkone- ja moottorisahakoulutusta. Oli mittauspuolta ja dronea seurattiin, oli kone- ja metallialaa, hitsausta ja leikkaamista, ja useita korttikoulutuksia”, Korhonen luettelee.

Korhonen sanoo, että hänelle vahvistui päivä päivältä se, että nyt on ammatti, jossa on mielenkiintoa. Malminetsijän työharjoittelu hänellä päättyi viime joulukuussa Rupertilla ja työt geoteknikkona alkoivat yrityksessä tammikuussa tänä vuonna. Hänkin on kivityöntekijä.

Vaikka Korhosella on työmatkaa Sodankylään yli 130 kilometriä ja asuakin pitää viikot Sodankylässä (Ismon kanssa), niin silti hän sanoo, ettei kertaakaan ole harmittanut, että aamulla pitää töihin lähteä.

Entisessä työssä harmi hiipi mieheen jo sunnuntaina.

“Elämässäni on haasteita ollut tarpeeksi. En kaipaa enää toimistoon”.

Korhonen kiittelee Ismo Piispasen lailla Rupertin hyvää työyhteisöä. 

“Kun työyhteisö on mahtava, niin mukavahan se on töihin tulla. Ja, jos apua tarvitsee, niin sitä saa. Työ on siistiä sisätyötä ja työskentely turvallista.”

“Tietävät, mikä on homman nimi”

REDU Edu Oy:stä malminetsintäalan kouluttaja Jari Mulari palkitsi hiljattain Rupert Finlandin geoteknikoiden esihenkilön Juho Kurkelan loistavasta työpaikkaohjauksesta.

Kurkela sanoo, että kun hän tuli taloon kuusi vuotta sitten, niin hän opiskeli alaa itse ja tietysti työpaikalla opetettiin. 

“Minulla ei ollut tullessa vastaavia tietoja kuin heillä, jotka tulevat nyt REDU Edun koulutuksen kautta.”

“Onhan se tehokkaampaa firmankin puolelta, että näin on. Tulijat tietävät, mikä on homman nimi ja se helpottaa omaa työtäni.”

“Niinkin on, että minä opin taloon tulevilta geoteknikoilta lisää, vaikkapa uusia termejä, Kurkela toteaa.

Juho Kurkela kehuu Ismo Piispasta ja Arto Korhosta “mahtaviksi työntekijöiksi”, jotka osaavat tarttua myös muihin hommiin, jos jotakin pitää korjata tai rakentaa. 

 Se, että yritykseen tulee monen eri ammattialan osaajia, on hänestä iso plussa.


⇓ Geoteknikoiden esihenkilö, vanhempi geoteknikko Juho Kurkela Rupert Finland Oy:stä sanoo tavoitteen olevan, että kairauksessa nostettuja kivipötköjä - kairasydämiä, sahataan noin 200 metriä päivässä.

REDU Edu kouluttaa jälleen lokakuussa

• REDU Edussa on parhaillaan haku päällä Malminetsijän uralle -koulutukseen.

• Koulutus alkaa 16.10. ja haku päättyy 14.9. Hae ihmeessä mukaan! Geoteknikoiden palkkahaarukka on 2 500 – 3 000 euroa kuukaudessa.

• Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhanalaisille työnhakijoille TE-toimiston ja kuntakokeilun asiakkaille, joilla on työnhaku voimassa.

• Koulutukseen valittavilta edellytetään B-luokan ajo-oikeutta, matkustusvalmiutta ja hyvää fyysistä kuntoa.

• Koulutus sisältää 3 kk teoriaopetusta ja 2 kk työssäoppimista.

• Koulutuksen jälkeen sinulla on valmiudet hakeutua malminetsintäalan työtehtäviin tai kaivosalan kulutukseen.

Lisätietoa ja haku koulutukseen tästä linkistä.

 

 

 

 

 

Heräsikö kysyttävää? Hae! Ota yhteyttä!

Eija Pahtakari
Koulutuskoordinaattori
040 352 1440
eija.pahtakari@redu.fi